Suositukset ja LinkedInin mahdollisuudet

LinkedInistä on tullut oleellinen työkalu myös yrityksille. Sen mahdollisuudet ovat vain laajentuneet ja yrityssivujen tehokkuutta on lisätty entisestään. Enää LinkedIniä ei ajatella vain virtuaalisena CV:nä tai työnhakualustana, vaan tärkeänä yrityksen kommunikointivälineenä ja verkostoitumistyökaluna. Enää siis ei riitä, että rakentaa kerran profiilinsa, vaan sitä pitää myös päivittää sopivin aikavälein. Verkostoitumisen kannalta olisi tärkeää, että LinkedIn-profiilisi tarjoaisi ajankohtaisen tiedon. Verkostojen kasvaessa mahdollisuudet vuorovaikutukseen ovat monipuoliset ja LinkedInin feedissä voi kommentoida niin alansa toimijoiden, kanssayrittäjien ja mahdollisten asiakkaiden jakamia julkaisuja. Lisäksi LinkedIn tarjoaa mahdollisuudet myös kehuihin, joten suositukset LinkedInissä nostavat kovasti päätään.

Eräässä asiassa olemme vielä hieman arkoja, nimittäin suositusten jakamisessa. Etenkin työnantajien tulisi tehostaa tätä mahdollisuutta, kun työntekijä esimerkiksi vaihtaa työnantajaa toiseen. Siksi toivonkin, että suositteluidenkin jakaminen alkaisi hiljalleen tehostua ja rikastua. Kun tutkin LinkedIniä tuossa eräänä päivänä, huomasin, että niiden tekeminen ei ole helppoa sellaiselle, joka ei ole tottunut käyttämään sähköistä alustaa. Se vaatii aikaa ja perehtymistä + pitää tietää, mitä tekee. Onneksi on meitä, jotka osaavat auttaa asiassa ja tehdä siitä helpompaa. Lontoo ei aina taivu niin helposti kaikilta.

Millainen on hyvä suositusteksti eli Recommendation-teksti LinkedInissä?

Mielestäni hyvä suositteluteksti on monipuolinen. LinkedIn on siitä hieno työkalu tällaiseen, koska suosituksen antajan tiedot tulevat kauniisti esiin suosituksen viereen. Se antaa niille runsaasti enemmän arvoa. Suositukset eivät tule näkyviin kuin kommentit tai arvostelut Googlessa. Esiteltävät suositukset voi valita itse. Kun olet saanut suosituksen, suosituksesta tulee ilmoitus suosituksen saajalle. Silloin hän voi valita, haluaako julkaista suosituksen eli esitarkistus on aktivoitu.

Kun annat LinkedInin suosituksen jollekin, pyri vastaamaan ainakin seuraaviin kysymyksiin:

  • Mitä töitä hän on tehnyt? Mikä on ollut hänen vastuualueensa?
  • Miten hän on mielestäsi suoriutunut töistä eli miksi haluat suositella häntä? (KYLLÄ! Tämä tarkoittaa positiivista tapaa tai kehityskohteiden esittelyä positiivisessa mielessä.)
  • Mitä taitoja haluaisit yksilöidä hänen osaamisestaan? Mitkä etenkin koet hänen vahvuuksiksi? Missä hän on mielestäsi ehdottomasti osaava ammattilainen?
  • Miksi annat suosituksen? Mihin tästä henkilöstä olisi mielestäsi?

Mistä kohdasta toiselle pääsee kirjoittamaan suosituksen LinkedInissä?

Mene sen henkilön profiiliin, kenelle haluat antaa suosituksen. Näet upean profiilikuvan, nimen ja sen alla hänen nykyisen toimensa. Lisäksi saattaa olla näkyvillä se maantieteellinen aluekin, missä hän toimii. Profiilista pitäisi löytyä iso sininen laatikko, missä lukee Message, ja sen vieressä on valkoinen samankokoinen laatikko, missä lukee More. Paina valkoista More-laatikkoa. Se aukaisee alasvetovalikon, mistä voi valita monia asioita riippuen siitä, millä tasolla verkostossa olen ko. henkilön kanssa. Sinulla tulisi näkyä seuraavanlainen, jos henkilö kuuluu lähiverkostoosi.

  • Jos haluat pyytää työnantajalta tai työkaverilta suositusta, valitse valikosta ”Request a Recommendation”.
  • Jos haluat kirjoittaa työnantajalle tai työkaverille suosituksen, valitse kohta ”Recommend”.

Nyt sivulle aukeaa laatikko, missä voit kirjoittaa suosituksen. Aluksi on valittava Relationship-kohdassa hierarkianne työpaikalla, Position at the time -kohdassa työtehtävä ja lopuksi Add recommendation -kohtaan kirjoitat suosituksesi.

Relationship-kohdasta valitaan se, millainen oli työskentelynne tyyli: olitko henkilön esimies (managed), olitko hänen alainen (reported), olitko vanhempi vai nuorempi (senior) työntekijä/opiskelija yrityksessä/oppilaitoksessa häneen verrattaessa, teittekö töitä (worked) samassa ryhmässä (group), eri ryhmässä vai eri työpaikoissa (companies), oliko henkilö asiakkaasi (client) vai olitko sinä henkilön asiakas, opetitko (taught) henkilöä, mentoroitko henkilöä vai opiskelitteko yhdessä.

Position-kohdasta pitää valita sitten pesti, mitä henkilö teki silloin. Vuosiluvuthan voi aina tarkistaa uudelleen profiilista avaamalla profiili uuteen välilehteen.

Add Recommendation -kohdassa pyri vastaamaan tosiaankin antamiini kysymyksiin. Saat huomattavasti arvokkaammin ja mieleenpainuvammin tehtyä suosituksesi. Huomaa merkkimäärä! Ei kannata kirjoittaa vain tekstiä: ”hyvä jätkä”. Jos mahdollista, kysy suosituksen pyytäjältä, millaiset asiat hän kokee tärkeäksi mainita.

Onnea matkaan ja menestystä!

Blogitekstin kirjoitti digitaalisen markkinoinnin asiantuntija

Henna Eklund | Punakynäpaholainen

Moniosaajat ovat tulevaisuutta. Olen kirjoittaja, copywriter sekä punakynäpaholainen. Olen viestinnän moniosaaja ja ”ikiharjoittelija” eli nälkäni oppia lisää ei lopu koskaan. En suostu vain pintapuolisten asioiden hallintaan, koska teen enemmän. Haluan tutustua ja tarkkailla ympäröivää maailmaa. Kiinnitän huomiota juuri eri tapoihin hoitaa viestintä ja markkinointi ja avaan huomioitani tässä blogissa.

Löydät minut myös sosiaalisesta mediasta!

Ps. Joko tilasit Aamunavauksemme?